Rinnepuutarha

Kurssityö

Rinnepuutarha sijaitsee jyrkässä rinteessä keskellä Lehtisaaren metsää. Rauhallinen alue sijoittuu etäälle ympäröivästä melusta ja lenkkipoluista. Puutarhan pohjana on alueella luonnollisesti kasvava aluskasvillisuus, mutta kävelyreitin varrelle on lisätty monipuolisia istutuksia.

Puutarhan muotoihin on haettu inspiraatiota labyrinteistä. Toteutuksessa on kuitenkin huomioitu näkölinjat niin, ettei puutarhassa kävijä koe oloaan eksyneeksi. Rinteen päälle on asetettu pergola, joka toimii sekä kiintopisteenä että levähdyspaikkana vierailijoille.

Halusin myös kiinnittää huomiota puutarhan valaistukseen ja siihen, miten se toimii öisin. Puutarha on kauttaaltaan valaistu lämpimillä sävyillä, mikä luo alueelle lähestyttävän ja rauhallisen tunnelman.

Valaistuksella myös korostetaan kulkureittejä sekä rinteen päällä olevaa oleskelutasannetta, jossa iso pergola sijaitsee.